Search
  • Mari Molkoselkä

Vuodenajat rytmittävät poronhoitoa ja saamenkäsitöitä

Saamelaiset ovat harjoittaneet poronhoitoa satoja vuosia. Poronhoito ei ole pelkkä elinkeino, vaan osa etnistä identiteettiä. Lisäksi porosta saatava nahka on vahva osa saamelaista käsityöperinnettä.

Suvi Kustula on hoitanut poroja koko elämänsä ajan.

Poron vasan merkitseminen yöttömässä yössä. Vasan korvaan vuollaan puukolla merkki siitä, kuka poron omistaa. Oikea halki, vasen päältä vita, kaksi päällä. Se on 22-vuotiaan Suvi Kustulan poromerkki.

– Vasan merkkaus oli lapsena jännittävintä, koska se tapahtui aina iltaisin. Ja myös siksi, että lapsikin pärjää vasoille ja saa ne kiinni.

Ivalossa asuva Kustula on hoitanut poroja koko ikänsä. Hän on ollut poronhoitajaisänsä matkassa pienestä pitäen ja peruskoulusta hän lähti opiskelemaan alaa Saamelaisalueen koulutuskeskukseen Kaamaseen.

– Kun minulta kysytään, että mitä teen työkseni, kerron olevani poromies. Saan vastaukseksi, että ethän sinä ole mies, Kustula huokaa.

Stereotypiat poronhoitajista ovat lujassa. Poronhoitajat tyypillisesti luokitellaan miehiksi, vaikka saamelaiset naiset ja miehet ovat pitkään paimentaneet poroja tasavertaisesti. Saamelaiskäräjien mukaan saamelaisessa yhteisöjärjestyksessä ei ole tiukkoja sukupuolten mukaan jaettuja arvoasteikkoja tai tehtäviä.

Naisetkin omistavat poroja ja osallistuvat poronhoidon vuotuisiin tapahtumiin kuten erotuksiin.

Miehisyyden ihmettely ei ole ainoa stereotypia, jonka Kustula on kohdannut. Häneltä on kysytty, että asuuko hän laavussa, onko Ivalossa taloja ja tietääkö hän, mikä puhelin on.

Vasan merkitseminen aloittaa poronhoitovuoden kesäkuun lopulla.

Porosta hyödynnetään kaikki taljoista sarviin, mutta suurin tulonlähde on liha. Kustulat myyvät lihansa suoraan yksityisille ihmisille ja ravintoloille ympäri Suomea. Poronhoito ei ole pelkkä elinkeino, vaan sillä on saamelaisten etnistä identiteettiä vahvistava merkitys.

Saamelaiset ovat paimentaneet poroja satoja vuosia, ja se on rytmittänyt alkuperäiskansan arkea. Vuosi alkaa keväällä, kun ensimmäiset vasat syntyvät.

Vasan korvien merkkaus aloitetaan oikeasta korvasta jatkaen vasempaan.

Porot kulkevat läpi kesän erämaassa iänikuisia polkujaan. Sillä aikaa poronhoitajat valmistautuvat talven lisäruokintaa varten tekemällä heinää ja kerppuja eli koivusta tehtyjä lehdykkeitä. Kesä on myös sitä aikaa, kun voi vain ajella metsässä ja valmistella erotuspaikkoja syksyä varten.

– Syksyllä alkavat sitten etto, erotukset, nylyt ja leikkuu, Kustula toteaa.

Etto tarkoittaa porojen koontia metsästä erotusaidalle. Erotuksisssa porot erotellaan teurastamolle vietäviin yksilöihin ja niihin, jotka päästetään takaisin metsään. Erotuspäivät ovat pitkiä, ja niitä järjestetään paliskunnissa pitkälle syystalvea.

Poroerotuksissa porot lajitellaan teurastamolle meneviin poroihin ja niihin, jotka palaavat luontoon.
Kati Ljetoffin tekemiä käsitöitä.

– Poronhoito on vuodenaikojen mukaan menoa, ja sen mukana kulkevat myös käsityöläiset. Syksyllä, kun poroerotukset alkavat, saadaan taljoja ja koipia käsitöiden materiaaleiksi, kertoo inarilainen Kati Ljetoff.

33-vuotias Ljetoff kiinnostui saamenkäsitöiden teosta perhetaustansa takia. Hänen perheessään on tehty poronnahasta käsitöitä, ja hänellä sekä hänen perheellään on poroja. Se helpottaa materiaalien hankintaa.

Ljetoff opiskeli pehmeiden materiaalien saamenkäsitöiden artesaaniksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa. Häntä kiinnosti juuriensa takia koltansaamelainen käsityöperinne. Erityisesti helmityöt ja poronnahasta tehtävät nahkatyöt eli sisnatyöt.

– Sisnan valmistus on pitkä prosessi. Talja pitää nivottaa eli siitä poistetaan karvat luonnon omaa käymis- ja mätänemisprosessia hyväksi käyttäen, Ljetoff kertoo.


Nivotusta voi tehdä monella tapaa. Taljan voi laittaa marras–joulukuussa lumen alle ja ottaa pois, kun lumet sulavat. Toinen tapa on laittaa talja alku- tai loppukesästä matalaan lampeen, jossa vesi hieman liikkuu. Nämä menetelmät ovat tosin hitaita, ja niiden huono puoli on, että nahkaan voi tulla tummia laikkuja tai pisteitä.

Ljetoff käyttää nopeampaa tapaa. Talja puhdistetaan verestä, mahdollisista lihajäämistä ja kalvoista, minkä jälkeen se pestään päivittäin mäntysuopaliuksella. Pesujen välissä taljaa säilytetään huoneenlämmössä tai hieman viileämmässä joko jätesäkissä tai pahvilaatikossa. Karva irtoaa taljasta 3–10 päivässä.

Kati Ljetoffin tekemiä käsitöitä.

Karvojen irrottamisen jälkeen taljaa aletaan parkata eli liottaa liemessä, joka valmistetaan keväällä kerätyistä ja kuivatuista pajujen kuorista. Nahka puhdistetaan parkituksen aikana, rasvataan, kuivatetaan ja pehmitetään, jonka jälkeen nahka on valmis käsitöitä varten.

– Sisnan tekoon käytettyä aikaa ei voi mitata rahassa. Käsityöt olisivat valtavan kalliita, jos kaikesta ajasta perittäisiin maksu. Aikaa menee, kun tekee hyvää tuotetta, Ljetoff kertoo.


Kolttasaamelaiseen käsityöperinteeseen kuuluvat myös erityisesti helmityöt, joilla pukuja, päähineitä ja laukkuja koristellaan. Töissä käytetään lasihelmiä tai sitten kalannikamahelmiä, jotka värjätään parkilla, kahvilla tai vaikka punajuurilla.

– Kalannikamia kerätään aina, kun saadaan saalista. Kesällä verkoilla tai nuottaamalla ja talvella juomuksilla eli jään alle laitettavilla verkoilla.



Kustulan perheessä rehu kuljetetaan tokalle monella menopelillä.

– Pohjoisilla ja eteläisillä paliskunnilla on erona se, ettei pohjoisessa tarhata poroja, kertoo Kustula.

Tarhaus tarkoittaa sitä, että porot pidetään aitauksessa läpi talven. Saamelaiseen poronhoitoon kuuluu oleellisena osana se, että porot ovat vapaina ympäri vuoden.

Talvi on pitkä ja porojen lisäruokinta on välttämätöntä ainakin Ivalon paliskunnassa. Kustulan porotokka on lähellä heidän kotiaan, jotta ruokinta onnistuu.


Pohjoisen metsien hakkuut ja metsien ikärakenteen muutos ovat vähentäneet luppo- ja maajäkäliköitä. Lisäksi porojen suuret määrät metsissä ovat vähentäneet jäkälää paliskuntien alueilla.

Jäkäliköt hupenevat myös ilmastonmuutoksen takia arktisella alueella. Kasvillisuusvyöhykkeet ja metsäraja siirtyvät pohjoisemmaksi ilmaston lämmetessä, mikä kaventaa poroille tärkeitä paljakka-alueita. Kun puusto lisääntyy, sammaleet, heinät ja varvut yleistyvät vieden jäkälältä elinsijaa.

Ilmastonmuutoksen myötä myös kuivuus lisääntyy, mikä voi aiheuttaa vaarallisia metsäpaloja. Lisäksi alkutalven vaihtelevat kelit suojasäästä pakkaseen jäädyttävät maanpinnan niin, etteivät porot pääse jäkälään käsiksi.


Kustulan porojen oloihin vaikuttavat myös pedot, pohjoisen lisääntyvä matkailu, Nelostie ja kullankaivuualueet.

– Kullankaivuu haittaa porojen luonnollisia vaellusreittejä. Keväisin porot ovat kulkeneet alueella, mutta kun kaivajat saapuvat, porot eivät kulje siellä, Kustula kertoo.

Talvella porot syövät heinää, jota kesällä tehdään.

Keväällä lisäruokinta jatkuu siihen saakka, että porot löytävät lumen alta ruokaa itse. Sitten poronhoitajalla on hetki aikaa rauhoittua. Tänä keväänä Kustulalla oli suunnitelmissa lähteä lomalle Eurooppaan, mutta koronapandemia esti lomasuunnitelmat.

– Peruminen harmitti paljon, koska ei sitä monesti vuodessa kerkeä lähteä minnekään.

Korona on vaikuttanut myös Kustulan perheen lihanmyyntiin, kun ravintolat sulkeutuivat. Poronlihaa ei osteta niin paljon kuin tavallisesti.

– Enemmän huolettaa silti se, että kuka huolehtii ja ruokkii porot, jos perhe sairastuu. Sijaisapua on tarjolla, mutta ei se ole sama asia, jos ulkopuolinen joutuu kantamaan vastuun töistä, Kustula kertoo.

Saamenpuku ei katoa


Kati Ljetoff

Saamenpuku kertoo pukijansa juurista ja taustasta. Sen, mistä hän on kotoisin ja mihin sukuun hän kuuluu. Suomen puolella on viisi erilaista saamenpukua eli kolttasaamelainen puku sekä Inarin, Enontekiön, Utsjoen ja Vuotson saamenpuvut.

Koska inarilaisen Kati Ljetoffin suvussa koltansaamen kieli ja käsityöperinne eivät siirtyneet perheessä sukupolvelta toiselle, hän on joutunut kamppailemaan sen kanssa, voiko hän pitää pukua. Vasta aikuisiällä hän on alkanut käyttää kolttasaamelaista pukuaan.

– Poden epävarmuutta ja mietin, että onkohan tämä oikeanlainen puku, kun perinteiset tekijät eivät ole sitä tehneet, vaan olen opiskellut sen teon itse koulussa.

– Mutta samalla olen ylpeä siitä, että saan käyttää pukua ja voin tuoda saamelaisuuteni esille, Ljetoff jatkaa.


Saamenpuku on käyttäjälleen mitoitettu ja käsin tehty. Se oli ennen vanhaan arkivaate, mutta nykyään sitä käytetään enemmän juhlissa. Perinteinen saamenpuku puetaan päälle muun muassa tärkeissä perhejuhlissa ja saamelaisten kansallispäivänä.

Saamelaiskulttuurin näkyvintä osaa eli saamenpuvun käyttöä tahdotaan siirtää tuleville sukupolville, jotta perinne ei katkeaisi.

– Halutaan vaalia perinteitä, koska muuten niitä ei enää pian olisi, Ljetoff sanoo.


Saamenpuvun tulevaisuus on kirkas. Saamelaiset käyttävät sosiaalisessa mediassa aihetunnistetta #ČSV eli čájet sámi vuoiŋŋa, mikä tarkoittaa suomeksi näytä saamelaista asennetta. Usein näitä postauksia koristavat saamenpuvut.


Korona-aikana alkuperäiskansat ympäri maailmaa osallistuivat somehaasteeseen #PassTheBrush tai #DontRushChallenge. Haastevideoissa puuterisudin heilautuksella henkilön puku muuttuu. Saamelaiset tarttuivat haasteeseen ja tekivät oman videon "Pass the ČSV", jossa vaatteet vaihtuivat saamenpuvuksi.


Katso Sunna Nousuniemen editoima somehaastevideo "Pass the ČSV":

Teksti:

Mari Molkoselkä


Kuvat:

Suvi Kustulan ja Kati Ljetoffin kuva-arkistot


Grafiikat:

Mari Molkoselkä


Lähteet:

Saamelaiskäräjät: yhteisöjärjestelmä

Luke: poronhoidon monet kasvot

Luke: porolaitumet

Luke: porotalous ja ilmastonmuutos

Ilmasto-opas

Sami Duodji

Yle: Somehaasteessa esiin nousevat alkuperäiskansojen kauneusihanteet

700 views

Eat mii goarrán – Me emme katoa

©2020 by Eat mii goarrán. Proudly created with Wix.com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now